Yritysalueet

Kurikka on yrittäjäkaupunki, joka sijaitsee yritystoiminnan kannalta keskeisellä paikalla useiden valtateiden varrella ja suurien kaupunkien läheisyydessä. Tutustu huippupaikalla sijaitseviin yritysalueisiimme!

Magneetti houkuttelee kolmostien ostovoimaa

Kurikan Magneetti on uusi yritysalue ja kaupungin ykköshanke, joka yhdistää keskustan ja kolmostien vilkkaan valtaväylän. Kolmostiellä ja tiellä 67 kulkee Kurikan keskustan ohi joka päivä merkittävä ostovoima. Magneetin risteyksen uusi sisääntulotie tulee suoraan keskustaan, joka samalla muuttuu entistä kaupunkimaisemmaksi.

Magneettiin sopii mainiosti esimerkiksi uuden sukupolven huoltoasema, huonekalumyymälöitä, auto- ja koneliikkeitä sekä muun muassa viherrakentamisen toimijoita. Alue on sijainniltaan houkutteleva kohde rakennusliikkeille ja kiinteistösijoittajille sekä kauppa- ja palveluketjuille.

Magneetin vetovoima vahvistaa ja virkistää paikallista ja alueellista liike-elämää ja sen erikoistavarakaupan kehittymistä. Magneettiin kaavaillaan tilaa noin 200 000 m². Tontteja voidaan räätälöidä yritysten tarpeiden mukaan.

Lisätietoja Magneetista

Ikari – vahva keskittymä kolmostien kupeessa

Ikarin teollisuusalue on kolmostien välittömässä läheisyydessä Kurikan keskustan ja uuden Magneetin alueen tuntumassa. Alueen pinta-ala on noin 90 hehtaaria ja tonttimaata löytyy noin 70 hehtaaria. Myytävät ja vuokrattavat tontit ovat kooltaan noin 10 000 m², mutta kaupunki myös tarvittaessa räätälöi tontteja tarpeiden mukaan. Tonteilla on valmis kunnallistekniikka ja alueella on kaukolämpö. Myös toimitilojen rakentaminen lunastusperiaatteella yhteistyössä Kurikan Toimitilat Oy.n kanssa on mahdollista, kysy rohkeasti lisää!

Ikarin alueella toimii tällä hetkellä vahvaa metalli-, sisustus- ja huonekaluteollisuutta, kuljetusliikkeitä, koneiden, laitteiden ja tarvikkeiden tukkukauppaa sekä lounasravintola ja palveluyrityksiä.

Paulaharju, Kurikka

Paulaharjun teollisuusalue on Kurikan keskustaajaman välittömässä läheisyydessä. Alueen pinta-ala on noin 70 hehtaaria ja vapaata tonttimaata löytyy noin 7 hehtaaria. Myytävät ja vuokrattavat tontit ovat kooltaan noin 10 000 m², mutta kaupunki myös tarvittaessa räätälöi tontteja tarpeiden mukaan. Tonteilla on valmis kunnallistekniikka ja alueella on kaukolämpö. Myös toimitilojen rakentaminen lunastusperiaatteella on mahdollista, kysy rohkeasti lisää! Paulaharjun alueella toimii tällä hetkellä vahvaa metalli-, sisustus- ja huonekaluteollisuutta, kuljetusliikkeitä, koneiden, laitteiden ja tarvikkeiden tukkukauppaa sekä palveluyrityksiä.

Kivistön teollisuusalue, Jalasjärvi

Kivistönkylän teollisuusalue sijaitsee Jalasjärvellä keskustan tuntumassa Valtatie kolmen ja Seinäjoentien eli VT 19 risteyksessä. Alueen sijainti on poikkeuksellisen hyvä. Alueen pinta-ala on noin 20 hehtaaria. Alueella on kunnallistekniikka ja kaukolämpö Jalastuuleen asti. Alue on räätälöitävissä yksilöllisten tarpeiden mukaan. Lähialueella on muun muassa huoltamotoimintaa, ilmastointialan yritys ja elintarviketeollisuutta.

Teollisuusalue, Jalasjärvi

Tämä teollisuusalue sijaitsee Jalasjärvellä valtatie kolmen länsipuolelle Jalasjärven keskustan läheisyydessä. Alueen koko on noin 1000 hehtaaria ja tonttien koko vaihtelee välillä 4000–15000 m². Alueella on kunnallistekniikka ja siellä sijaitsee myös Kurikan kaukolämmön lämpökeskus. Tontteja myydään tai vuokrataan. Tiloja voidaan myös rakentaa lunastusperiaatteella. Alueen tuntumassa on monipuolista yritystoimintaa, muun muassa puutuote-, metalli- ja betonialan yrityksiä sekä huonekalu-, rengas-, autotarvike- ja kodinkoneliikkeitä.

Jokipii, Jalasjärvi

Alue sijaitsee valtatie 3:n ja seututie 672:n (ns. Tokerotie) välittömässä läheisyydessä. Tonttikoot ovat 7000-30000m², mutta kaupunki myös tarvittaessa räätälöi tontteja tarpeiden mukaan. Alueella toimii tekstiili- ja metallialan yrityksiä.

Salontie teollisuusalue, Jurva

Alue sijaitsee Jurvan tien varrella lähellä Jurvan keskustaajamaa. Alueen koko on 20 hehtaaria ja tonttikoot ovat 4000–15000 m². Alueella on kunnallistekniikka ja siellä sijaitsee Kurikan kaukolämmön piste. Tontit myydään tai vuokrataan. Tiloja voidaan rakentaa myös lunastusperiaatteella. Alueella on muun muassa huonekalu- ja puutuotealan yritystoimintaa sekä palveluyrityksiä.

Koskimäen teollisuusalue, Jurva

Koskimäen teollisuusalue sijaitsee Jurvassa Vaasan tien varressa Jurvan uuden paloaseman vieressä. Alueella on yksi 5418 m² tontti, joka on jaettavissa. Alueella on kunnallistekniikka ja kaukolämpö. Tontti myydään tai vuokrataan. Toimitilojen rakentaminen lunastusperiaatteella on myös mahdollista.

Vapaat liike- ja teollisuustontit

Kurikan kaupungin karttapalvelusta löydät mm. vapaat liike- ja teollisuustontit, ajantasaisen asemakaavan sekä paikkatietoa palveluista ja muista kohteista.

Tästä karttapalveluun

Tunnetko vetoa Kurikkaan? Ota yhteyttä!

Luukko Juha
apulaiskaupunginjohtaja
juha.luukko@kurikka.fi
044 550 2639